Tervetuloa Alastaron kyläyhdistyksen sivuille
KESÄ on ohi. Maa on valkoinen ja loskainen. Joulu lähestyy kiitäen. Allekirjoittanut on taas kerran laistanut kotisivujen ylläpidon ja häpeää syvästi. Kun on käynyt pohjalla niin suunta voi olla vain ylös. Niin on joku lausunut ja siihen minä luotan. Tuorein Kyläyhdistystäkin liikuttava asia on alla oleva Tammiaistentien päällystystoive. Se on asiaa, sillä tiellä ajetaan erittäin paljon, tie on oikeasti hirvittävän kuoppainen ja kurainen, autot tarvitsevat usein huoltoa mm. iskunvaimentimien väsymisen takia. Olen joskus vakavasti miettinyt korjauslaskun lähettämistä suoraan Destialle.
NYT kerätään nimiä adressiin, jolla pyritään vaikuttamaan päättäjiin tien päällystämisen puolesta. Adressissa sanotaan, että "Me Tammiaistentien tienvarren asukkaat olemme havainneet, että etenkin läpikulku- ja raskasliikenne tiellä on lisääntynyt. Lisäksi palveluiden siirtyminen kylältä kauemmaksi aiheuttaa matkustusmäärien lisääntymistä ja pidempiä matkoja. Sorapintainen Tammiaistentie ei tunnu kestävän nykyisiä liikennemääriä. Tie on jatkuvasti kuoppainen, kurainen tai pölyinen. Me allekirjoittaneet olemmekin sitä mieltä, että tie ei nykyisellään vastaa yleisille teille asetettuja vaatimuksia ja vetoammekin päättäjiin, että tien päällystäminen otettaisiin lähivuosien toimenpidelistalle." Näin se on. Nimen voi käydä kirjoittamassa vaikkapa Hulsin autokorjaamolla. Ehkä jonakin päivänä asfalttipäällys jatkuu Tammiaistentien alkua pitemmälle.
LASIPALATSI Alastaron sydämessä on virkistynyt. Yläkerran kutojat ovat ansioituneesti somistaneet ikkunoitaan ja alakerran erkkerieteistä. Kyläkeskus on täyttynyt maanantaisin MLL:n perhekahvilan nuorista asiakkaista äiteineen. Tiistaisin kyläyhdistys itse pitää Kyläkeskusta avoinna klo 16-18, jolloin siellä voi poiketa vaikka kahvilla. Kyläyhdistyksen aktiivit päivystävät. Entä olisiko innokkaita lautapelien harrastajia? Kuka haluaisi pelata esimerkiksi scrabblea?
KUUTAMOKEIKKA onnistui. Olen kaikkien puolesta tyytyväinen. Tapahtuman suojelija Marjukka Frisk puhui yhteisöllisyyden ja vapaaehtoistyön puolesta ja hoiteli sujuvasti myös torin ohjelman juontotehtävät. Erelän Eija oli suunnitellut keikan kierrätysteeman henkeen hauskan kilpailun, johon oli haastettu neljä joukkuetta. Uusi Kuuhullu Ilpo Kulmala oli sopivan hämmästynyt ja mielissään äänestysvoitostaan, jonka hän jalkapallojunnujen valmentajana ja useine muine ansioineen oli ansainnut.
KERHON ILOINEN IDA oli kesän keikan uusi kotiseutuaiheinen pienoisnäytelmä. Se kirjoitettiin Harke2 –hankkeen puitteissa ohjaaja, näytelmäkirjailija ja mitä kaikkea muuta vielä Pekka Saariston ohjauksessa. Loppupeleissä Pekka myös ohjasi valmiin näytelmän. Se kertoo Alastarolla vaikuttaneesta Ida Penttilästä ja hänen Oskari-miehestään. Allekirjoittanut haastatteli useita nykyisiä ja entisiä alastarolaisia näytelmän pohjaksi. Näytelmä sisältää silti myös paljon fiktiota. Lavastuksen ja puvustuksen suunnitteli Hanna Suonpää yhdessä Pekka Saariston kanssa. Mukana oli suuri joukko talkooväkeä, jotka tekivät ihmeitä. Lavastus, äänimaisema ja valaistus tekivät nuorisolavan pikkuruisesta näyttämöstä vaikuttavan estradin. Kaikesta on kiittäminen niin ohjaajaa, ohjaajan ahkeraa apulaista Sirpa Saaristoa, äänimiestä, lavastajaa kuin näyttelijöitä, jotka kaikki yhdessä tekivät upean esityksen. Kiitos teille!
JOULUNAVAUS suoritettiin ensimmäisenä adventtina rankkasateessa. Partiolaiset olivat keittäneet maukasta riisipuuroa. Puurotykin viereen oli pystytetty teltta ruokailevia varten. Torilla oli poni, jolla nuoret ratsastajat saivat esimakua sateessa vaeltamisesta. Lasipalatsissa oli vilinää, joulupukki vieraili ja arpajaisia oli useissa pisteissä. Jouluvalotkin syttyivät pienellä viiveellä. Käsin tehtyjä tuotteita oli runsaasti ja kauppa kävi. Järjestelyt olivat kolmen yhdistyksen yhteistyötä: MLL, 4H ja Alastaron kyläyhdistys. Niin sitä pitää!
JOULUPUOTI on avattu. Resurssit eivät kestä jokapäiväistä toimintaa mutta tulevana sunnuntaina ja 18.12 sunnuntaina Joulupuoti on auki Kyläkeskuksessa klo 12-15 välisen ajan. Kuka tahansa voi varata pöydän ja tulla myymään omia tuotteitaan. Kyläyhdistys huolehtii kahviosta. Varaa pöytä numerosta 0400 583534 tai tule suoraan paikalle. Pöydästä perimme viiden euron varausmaksun. Elintarvikkeiden myyjät huolehtivat itse ilmoituksesta terveystarkastajalle. Tervetuloa Joulupuotiin!
Sirkka Lindell, kyläyhdistyksen pj
Kyläkeskus
Kylätoimiston kutsumanimeksi on vakiintumassa eniten ääniä saanut "Kyläkeskus". Käyntiosoite on Loimijoentie 77. Puhelin 0400 583534. Kyläkeskuksessa voidaan järjestää näyttelyitä, esittely- ja keskustelutilaisuuksia sekä kirpputoripäiviä.
Kyläilta 5.7.2011 Kyläkeskuksessa. Katri Salminen tulee kertomaan lisää Kylämaisema kuntoon -hankkeesta. Kyläläiset ovat tervetulleita tilaisuuteen pohtimaan mahdollisia maisemointikohteita.
Alastaron nuorisolava

Alastaron nuorisolava sijaitsee aivan kirkonkylän tuntumassa idyllisellä paikalla luonnon keskellä. Tanssilava on perinteinen pyöreä, lisäksi rakennuksessa on kahvilatila sekä sisävessat. Lavaa vuokrataan myös ulkopuolisille niin yksityisille kuin yrityksille ja yhdistyksille erilaisten tilaisuuksien järjestämistä varten. Päivävuokra on 100 euroa. Kannattaa käydä tutustumassa. Tiedustelut Tarja Salmi.
Lava on ollut ahkerassa käytössä kesän alusta alkaen. Siellä on pidetty yhteislauluiltoja kesäkuun ajan keskiviikkoisin. Viimeinen yhteislaulukeskiviikko on 29.6. Hanuristi Tarmo Karhunen säestää. Ei pääsymaksua.
Iltakirppis on ma 11.7. klo 18-20. Oma pöytä mukaan. Osallistumismaksu 5 euroa.
Eija Erelä laulattaa ja leikittää lapsia ke 6.7. ja ke 13.7. Ei pääsymaksua.
Kuutamokeikka lauantaina 13.8.2011
Kun kesä tulee, tulee myös Alastaron Kuutamokeikka. Tällä kertaa teemaksi on valittu kierrätys ja käden taidot. Keikan suojelijaksi on kutsuttu Marjukka Frisk, 4H -työssä ansioitunut alastarolainen. Hän on myös suostunut ottamaan tehtävän vastaan. Ohjelmaa vasta suunnitellaan mutta raamit ovat kutakuinkin samanlaiset kuin ennenkin: aamuohjelma kirkonkylän torilla, avoimia ovia ja näyttelyitä eri puolilla pitäjää, kenties saamme kylillekin jotakin mielenkiintoista järjestettyä. Ehdotuksia otetaan vastaan myös Kuutamokeikan suunnitteluun. Myös seuraavaa Kuuhullua äänestetään. Viime vuonna eniten ääniä sai Virttaan kylästä Tuovi Siili.
Uusia aktiiveja kaivataan
Kyläyhdistystoiminta on vapaaehtoistyötä. Sen tavoitteena on tarjota kylien asukkaille mahdollisuuksia toimia yhdessä ja kehittää kyliä asukkaiden hyväksi. Yhteistyö on voimaa. Tule mukaan kehittämään Alastaron kyläyhdistystä! Soita 0400 583534 tai kirjoita alastarokylat(at)gmail.com.
Yhteistyöterveisin
Sirkka Lindell, pj
Profiili